Käytiin kaverin kanssa perjantaina
I Love Me messuilla. En ole aikasemmin ollut kyseisillä messuilla, paikan päällä huomasin, että olen jäänyt paljosta paitsi! Paljoa en ostanut, mutta eikös sanonta mennyt, että laatu korvaa määrän ;)
Messuilta sai paljon kaikenlaisia maistiaisia ja näytteitä, tässä postauksessa ajattelin esitellä muutaman hiustuotteen, joista sain näytteen, sekä sävyttävän hiussprayn, jonka ostin.
Olen kiinnittänyt huomiota viimeaikoina suosittuihin pinnalla oleviin tuotteisiin ja viimein sain messuilta vastauksen muutamaan kysymykseen, jotka ovat häirinneet mieltäni ja vaikuttaneet ostospäätöksiini;
Toimiiko sävyttävä hiuspuuteri/-spray oikeasti juurikasvun piilottamiseen?
- Messuilla oli pisteitä, joissa pystyi saamaan pienen demonstraation. Itse kävin kahdessa: sekä Batisten, että Biozellin pisteessä kokeilemassa tuotetta.
Tämän takia sain tähän kaksi vastausta:
Ei, Batisten tuote teki juurikasvustani ainoastaan todella mattapintaisen ja karhean, sävyssä ei minkäänlaista muutosta.
Kyllä, Biozell -merkkinen hiuspuuteri peitti juurikasvuni lähes huomaamattomaksi, kuten alla olevasta kuvasta huomaa. Omaksi sävykseni
näistä kolmesta vaihtoehdosta valitsin Dark Brownin, joka oli messuilla vain 6e.
(tämä on varmasti suht yksilöllistä, miten kenellekin toimii mikäkin tuote, mutta tämä onkin mun oma kokemus/mielipide :))
Tuleeko sävyttävästä shampoosta tai hoitoaineesta kuinka intensiivinen värimuutos?
- Testasin Biozellin Chilin väristä sävyteshampoota latvoihini, ensimmäinen kerta jätti latvani vain hieman punertavaan ruskeaan. Päätin laittaa vielä toisen kerran, joka antoi latvoihini todella kauniin punaisen sävyn (kuvan sävyt ovat vaaleampia, kuin luonnossa)
En laittanut kumihanskoja laittamisen yhteydessä käteen, vaikka näyttepussissa luki, että kannattaa... käteni jäivät vähän punertavaksi, myös kynsinauhani värjääntyivät, mutta onnekseni mulla oli punaiset kynsilakat jo ennestään. :D
Eroaako hiusten BB hoitoaine paljonkin normaalista hoitoaineesta?
-Mielestäni ainankin AVONilta saatu ilmaisnäyte toimi aivan loistavasti, hiukseni eivät ole vähään aikaan olleet näin pehmeät ♥ normaalisti käytän BedHeadin isossa pullossa olevaa hoitoainetta, joka tuoksuu aivan karkille, mutta tuo BB hoitoaineen tuoksu ei kyllä sitä voita ;)
Toimiiko sävyttävä shampoo tai hoitoaine juurikasvun piilottamiseen?
- Ei toimi, sain vastauksen kysyttyäni yhdeltä tuote-esittelijältä asiasta. Värjätyssä hiuksessa on kuulema jotain ainesosaa, joka vetää tätä sävyteainetta puoleensa, myös hiussuomut ovat värjätyssä hiuksessa enemmän auki, joka mahdollistaa tuotteen imeytymisen.
Harmi, sillä ehdin jo ostaa mielestäni suhteellisen tyyriin KCProfessional Chocolate sävytehoitoaineen sokoksesta.
Lopuksi vielä selvennös tähän mun maaniseen juurikasvun piilotusprojektiin - yritän tosissani kasvattaa värjätyn osuuden pois tukastani ja antaa oman värini päästä valloilleen. Tämä välivaihe on vaan niin hiton hankala, kun oma tukka näyttää aivan harmaalta värjättyyn osuuteen verrattuna.